AVONIN HISTORIAA

 

Avonin tarina on ollut naisten tarina vuosikymmenten ajan. Tarjoamme innovatiivisia tuotteita ja haluamme jakaa kanssasi joka hetken. Avon on brändi naisilta naisille.

Viisi arvoamme:

  1. LUOTTAMUS tarkoittaa, että haluamme elää ja työskennellä ympäristössä, jossa kommunikointi on avointa – jossa ihmiset uskaltavat ottaa riskejä, jakaa mielipiteitään ja kertoa miten he asiat näkevät. Luottamus siihen, että ihmiset toimivat oikein – ja heidän auttamisensa ymmärtämään perusajatuksen kaiken takana – silloin voimme olla varmoja, että he eivät tuota pettymystä.
  2. KUNNIOITUS auttaa meitä arvostamaan erilaisuutta, kunnioittamaan jokaista yksilöä ja hänen ainutlaatuisuuttaan. Kunnioituksen kautta autamme tuomaan esiin jokaisen henkilön täyden potentiaalin.
  3. USKO IHMISIIN on olennaista, kun henkilökunnalle annetaan työtehtäviä ja heitä autetaan saavuttamaan parhaansa. Usko ihmiseen – ja sen näyttäminen – auttaa ihmistä siirtämään kokonaisia vuoria todistaakseen sinun olevan oikeassa hänen suhteensa.
  4. NÖYRYYS tarkoittaa yksinkertaisesti, että kukaan ei ole aina oikeassa – eikä hänellä ole vastausta kaikkeen – ja sen me tiedämme. Esimies on ihan yhtä inhimillinen kuin alaisensakin, ja jokainen voi pyytää apua.
  5. REHELLISYYS on asia, jonka tulisi olla jokaisen Avonin itsenäisen työntekijän tunnusmerkki.

Asettamalla korkeimmat eettiset standardit ja toimimalla oikein täytämme velvollisuutemme, joka on välittäminen, ei ainoastaan konsulteistamme ja asiakkaistamme, vaan myös työtovereistamme ja itsestämme. Uskomme että kaikki, mitä teemme, kaikki, mitä sanomme ja kaikki, mitä tuotamme yrityksenä noudattaa näitä arvoja. Apunamme on hieno perintö ja yhdessä me rakennamme Avonin tulevaisuutta.

 

PIENTÄ HISTORIAA

125 vuotta sitten visionääri ja yrittäjä nimeltä David H. McConnell sai loistoidean perustaa yrityksen, joka pohjautui ajatukseen tarjota naisille mahdollisuus ansaita rahaa kodin ulkopuolella ja saavuttaa taloudellinen itsenäisyys. Tämä tapahtui 34 vuotta ennen kuin naisilla Yhdysvalloissa oli edes äänioikeutta.

Yritys, jonka nimi oli silloin the California Perfume Company, aloitti toimintansa yhden edustajan, Mrs. Albeen voimin, ja myi viittä eri tuoksua. Vuosien mittaan the California Perfume Company alkoi kukoistaa: viisi tuoksua kasvoi tuhansiksi tuotteiksi, Mrs. Albee sai seurakseen todellisen ”armeijan” myyntiedustajia ja yritys sai ensin pääkonttorin New Yorkin Sufferniin ja sen jälkeen useita muita konttoreita ympäri Yhdysvaltoja ja ympäri maailman. Vuoteen 1939 mennessä yritys oli jo saanut uuden nimen ja muuttunut Avon Productsiksi.

Hyvää ideaa ei voi pysäyttää. Yhdestä konsultista nykyiseen yli kuuteen miljoonaan… viidestä tuotteesta tuhansiin… yhdestä maasta yli sataan ympäri maailman. Tänään kaksi viidestä naisesta ympäri maailman on ostanut Avonin tuotteen viimeisen vuoden aikana ja Avonin bränditunnettavuus on 90%. Tämä on ollut uskomaton matka. Läpi kahden sodan, läpi laman, läpi taloudellisten muutosten ja dramaattisten mullistusten, Avon on selvinnyt ja kukoistanut palvellen jokaisen uuden naissukupolven tarpeita ja pysyen uskollisena alkuperäiselle ajatukselle olla yritys, joka vaikuttaa naisten elämään.

 

AVONIN PERIAATE:
  • ANTAA MAHDOLLISUUS yksilöille ansaita sekä tukea heidän hyvinvointiaan ja onneaan.
  • TARJOTA perheille ympäri maailman korkealuokkaisia tuotteita, joilla on tyytyväisyystakuu.
  • PALVELLA asiakkaita erinomaisella, avuliaalla ja kohteliaalla tavalla.
  • ANTAA tunnustusta työntekijöille ja konsulteille, joiden työstä Avon on riippuvainen.
  • JAKAA muiden kanssa kasvun ja menestyksen hedelmät.
  • TÄYTTÄÄ yritysmaailman velvollisuudet panostamalla yhteiskunnan hyvinvointiin ja ympäristönsuojeluun.
  • YLLÄPITÄÄ ja vaalia Avonin ystävällistä ilmapiiriä.

Avonin tuotevalikoimaan kuuluu kauneustuotteita, muotia ja sisustusta sekä tunnetut sarjat kuten 

  • Anew, 
  • Avon Color, 
  • Advance Techniques ja Skin-So-Soft. 

Avonin brändi esiintyy useammassa kauneustuotteessa kuin mikään muu. Avon on maailman johtavia tuoksumarkkinoijia ja sillä on pitkä historia julkkistuoksujen kehittämisessä.

Tänään valikoimista löytyy Fergien Outspoken, Reese Witherspoonin In Bloom, Courtney Coxin Spotlight ja Patrick Dempseyn Unscripted. Yrityksellä on myös kolme tuoksua maailmakuululta muotisuunnittelijalta Christian Lacroix’lta. Avonilla on pitkä historia uraaurtavien teknologioiden kehittämisessä, mikä on tehnyt yrityksestä jatkuvan edelläkävijän ja suunnannäyttäjän. Avonin kulissien takana maailman luokan tiedemiehet kehittelevät Avonin uusimpia tuoteinnovaatioita.

Yli 350 tiedemiestä työskentelee Avonin 100 miljoonan dollarin (USD) arvoisessa tutkimuslaitoksessa Suffernissa Yhdistysvalloissa sekä 8 muussa toimitilassa ympäri maailman. Avon pystyy tuomaan kehittyneitä ja uraauurtavia kosmetiikkatuotteita naisille kaikkialla maailmassa. Ihonhoidon saralla olimme ensimmäinen suuri yritys, joka vakiinnutti retinolin, anti-aging-ainesosan käytön ikääntymisen vastaisissa tuotteissa. Avon oli myös ensimmäinen yritys, joka toi massamarkkinoille alfahydroksihappo-teknologiaa hyödyntävän tuotteen.

Osaatko arvata, kuinka monta Anew-tuotetta Avon myy joka tunti? - 2400 Anew-tuotetta, joka tunti!

Kuluttajaturvallisuus on Avonin prioriteetti nro 1. Heinäkuun 2. päivä 1989 Avonista tuli ensimmäinen suuri kosmetiikkayritys, joka ilmoitti lopettavansa pysyvästi eläinkokeet kaikissa sen valmistamissa tuotteissa. Meillä on yksi, globaali tuoteturvallisuusstandardi kaikille lähes 1000 kauneustuotteellemme, jotka kehitetään laboratorioissamme vuosittain. Olemme erilaisia kuin muut, koska me toimimme myös kentällä. Suoramyyntimallimme tarjosi liiketoimintamahdollisuuksia naisille aikana, jolloin heille oli tarjolla hyvin vähän uramahdollisuuksia.

Konsultit ovat kaiken toimintamme sydän. Maailman suurimpana suoramyyntiyrityksenä Avonin tuotteita myydään yli 100 maassa ympäri maailman yli 6,2 miljoonan itsenäisen Avon-konsultin välityksellä.

Arvaa kuin monta huulipunaa Avon myy joka sekunti? 4 huulipunaa, jokaikinen sekunti!

Olemme Avonilla aina olleet ylpeitä perinnöstämme, jo ikoniksi muodostuneesta brändistämme sekä maineestaamme, jonka olemme ansainneet vastuullisen yritystoimintamme kautta. Perustajamme rakensi tämän yrityksen vankkojen arvojen ja periaatteiden ylle. Siitä syystä Avon on jatkuvasti saanut tunnustusta yhtenä ihailluimmista yrityksistä ja parhaista paikoista työskennellä – sen maailmanlaajuinen ja erittäin monipuolinen henkilökunta koostuu lähes 42 000 työntekijästä, jotka työskentelevät yli 100 toimistossa ympäri maailman. Avonilla olemme ylpeitä siitä, että johdossamme työskentelee enemmän naisia kuin yhdessäkään toisessa julkisessa osakeyhtiössä. Yli 10 miljardin (USD) liikevaihdollaan Avon on maailman suurin suoramyyntiyritys ja nro 1 kauneusyritys uusilla ja kehittyvillä markkina-alueilla.

Avon Productsin Chairman ja Chief Executive Officer - Andrea Jung – vastaa yrityksen kaikkien pitkän tähtäimen kasvustrategioiden kehittämisestä ja toteuttamisesta, uusien brändien lanseerauksesta, ansiomahdollisuuksien kehittämisestä naisille ympäri maailman sekä siitä, että Avon on kauneustuotteiden suurin suoramyyjä. Jungin visionäärinen johtajuus on tunnustettu monin palkinnoin: 2010 Clinton Global Citizen –palkinto yrityssektorilla; nro 5 Fortune-lehden ”50 maailman vaikutusvaltaisinta liikenaista” -listalla ja nro 2 Financial Timesin ”Kansainvälisen liikemaailman huippunaiset” –listalla.

AVON Foundation for Women –säätiö on tänään laajin globaali yrityssäätiö naisille, joka toimii yli 50 maassa ympäri maailman. Vuodesta 1955 alkaen, jolloin AVON Foundation perustettiin, se on kerännyt ja lahjoittanut yli 800 miljoonaa dollaria (USD) ympäri maailman rintasyöpäkampanjan ja kotiväkivallan vastaiseen taisteluun. Avon Foundation for Women auttaa myös hätää kärsiviä hätä- ja katastrofiapuohjelmiensa kautta: tuhoisien maanjäristysten jäljeen 1 miljoonaa dollaria lahjoitettiin Haitille ja 5 miljoonaa Kiinalle selviytymisohjelmiin.

McConnell kirjoitti yli 100 vuotta sitten, “Tämän liiketoiminnan rajat määritellään ainoastaan sillä kovalla työllä ja energialla, jonka me siihen laitamme. Jos pysähdymme ja katsomme sekä menneisyyteen että tulevaan, näemme, että mahdollisuudet kasvavat suuremmiksi päivä päivältä.” Me juhlistamme naisten uutta aikakautta, ja tahti vain tiivistyy Avonilla. Etsimme yhä enemmän tapoja myydä kohtuuhintaisia tuotteita naisille useammassa maassa kuin koskaan aiemmin.

Mitä siis on tiedossa Avonille? Me toivomme, että vastaus on SINÄ. Olitpa sitten arvostettu asiakkaamme tai konsulttimme, odotamme pääsevämme palvelemaan sinua.

 

SITOUTUMUKSEMME

Avon on yritys, joka tuo ripsivärin ripsille ja ruoan pöytään, joka taistelee ryppyjä vastaan toisella kädellä ja rintasyöpää vastaan toisella. Joka tuntee täydellisten huulten salaisuuden, mutta osaa silti avata suunsa ja puhua kotiväkivaltaa vastaan ja naisten taloudellisen itsenäisyyden puolesta.

Tämä on yritys, joka ei ainoastaan tuo kauneutta kotioville, vaan myös avaa ne. Yritys, joka tukee kuutta miljoonaa konsulttia yli 100 maassa. Tämä on Avon. Yritys, joka 125 vuoden ajan on seisonut - kauneuden - innovaation - optimismin ja ennen kaikkea - naisten takana.